Kesä on kohta ohi, vai onko... No eipä ihan vielä. Ihania helleilmoja on piisannut, ja niitähän mä rrrakastan. Vaikka bloginpito on pahasti uinahtanut, pakotin itseni Magsin korukoplaan, jossa on taas kiva haaste meneillään. Ollaan reissunpäällä, joten toivottavasti saan tämän julkaisupäivänä eetteriin.
Haasteessa oli siis tarkoitus käyttää korun osana tai osina luonnollista puuta mieluummin mahdollisimman vähän käsiteltynä. Jos varastossa sattuu olemaan valmiina tällaisia osia, niitäkin sai käyttää. No muistinpa heti, että olin Helmetin kirppikseltä ostanut pari puupalikkaa riipuksiksi, jotka toki varsin hyvin olisi itsekin voinut metsästä löytää. Puupalat on vain vähän hiottu ja lakattu, joten kelvannevat tähän tarkoitukseen. Aikanaan siis kaikki kummalliset ostokseni saavat jonkin merkityksen.
Ekan korun riipus on honkaa, helmet jotakin puuta ja tsekkiläisiä lasihelmiä Koru on hyvin kevyt. Olkoonpa nimi vaikka "Varjoisaa".
Toinen riipuspalikka on leppää, kaverina keraaminen tammenterho taidehelmi ja tsekkiläinen lasihelmikukka. Korussa mukana myös muita puuhelmiä, mm. palmupuuta, kierrätyslasia, luuta sekä keramiikkakarhu. Koru on solmittu irlantilaisella pellavavahanauhalla. Koru olisi kovasti kevyt myös ilman noita kierrätyslasihelmiä. Tämä on tietysti "Karhunkierros".
Viimeisessä kuvassa tämä kieltämättä vähän erikoinen räpellys näkyy kokonaisuudessaan. Muusta en tiedä, mutta taatusti uniikkeja nämä molemmat korut ainakin ovat. :D
Jälleen kiitän ihanaa Magsia, joka jaksaa näitä haasteita järjestää. Korukoplasta löytyy linkit kaikkien osallistujien blogiin. Kannattaa käydä ihailemassa. Minäkin käyn sitten kun olen kunnon yhteyksien päässä.
15 kommenttia:
Kauniit on molemmat puunkappaleet riipuksina.
Jälkimmäisen korun vallaton kudelma kyllä viehättää aivan yhtä paljon kuin ekan korun tasapainoinen ilme, molemmissa on kaikki harkitusti kohillaan!
Iik, ihania koruja! Tiedän, että oma äitini rakastaisi tuota "Karhunkierrosta" :-D. Ja viipyilevän seesteinen tuo ylempi koru!
Upeita! t. Eevis (helmihullu)
Karhunkierros on hauska, erikoinen. Tuo ensimmäinen on todella kaunis, minun mieleiseni. Honkariipus on äärettömän kaunis, melkoinen aarre. Taidanpa lähteä pihametsään kävelylle helteestä huolimatta...
Beautiful necklaces, I love the second one with all the different natural elements, and the bear!
Oi, honkariipus tuo mieleeni vanhan lapsuuteni mummulan. Talon nimi oli Honkarinne...
Joten tuo eka koru on ihan paras!
Ihania molemmat! Varjoisaa on kaunis, hienostunutkin. Mutta tuo karhunkierros, niin hauska, erilainen, tykkään <3
Ihanat korut,varsinkin tuo eka on jotenkin syksyisen kaunis :)
oijoijoi, tuo ensimmäinen koru on aivan upea :) niin rauhaisa, ja honkapuun palanen on tosi kaunis. toinen koru taas kaikkine yksityiskohtineen ja väreineen kertoo monenlaisia tarinoita, mutta varjoisaa on ehdottomasti suosikkini :))
Ensimmäinen koru on ihanan luonnonläheinen - jälkimmäinen taas hauska! :) hyvin onnistunut haaste mielestäni :)
Ihanat korut! Minusta on mahtavaa, että korun taustalta löytyy tarina. Molemmat ovat kivoja vaikka tosi erilaisia. Puu on kivasti keskiössä molemmissa,jos kohta minun huomioni kiinnittyi tsekkiläisiin lasihelmiin, joita olen kuolannut itsekin. Pidättäydyn kuitenkin hankkimasta kunnes saan nykyiset sekalaiset helmet käytettyä, vaikka hampaat irvessä:D
Karhunkierros! Hilpeä ja tyylikäs.
Kiitos ihanat kommenteista. :)
Thank you lovely Karin. :)
Ihanat puukorut.
Ihanat puukorut
Lähetä kommentti