Apinoin Aniaa

Korukoplan haasteesta on kyse. Kiitos taas Mags, ideoija ja innoittajani! Aiheena oli tehdä koru, joka on `lähellä sydäntä´, koru josta itse tykkää ja voi pitää tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt vähän nolottaa, kun idea ja ketjumalli on varastettu Anialta.  Ihastuin niin noihin röpelövalssattuihin hopearenkaisiin. Kiitos siis myös Pätkälle, jolla on Helmetissä `röpelöale´. Toki lopputulos on vähän erilainen, ei niin hieno ja tyylikäs kuin Anian, mutta tykkään siitä silti kovasti. 

Katsoin mallia Anian korusta, ja epäilyksistäni huolimatta punominenen olikin yllättävän helppoa. Loppurenkaista punoin vielä ruskaketjua, Anian aakkosin sitäkin. Ajattelin tehdä vielä kaulakorun saman tien. Se olikin supersimppeliä tehdä. Homma on tosin vähän vaiheessa, koska renkulat loppuivat kesken. Piti siis tilata niitä lisää. Käytän harvemmin rannekoruja, kun ne ovat olevinaan jotenkin tiellä, mutta nyt halusin juuri rannekorun joka sopii asuun kuin asuun. Vaikka koru  on aika paksu ja vähän pröystäileväkin meikäläisen imagoon, se istuu ranteeseen kuin valettu, eikä ole käytössä yhtään hankala. Ehkä vähän varmemmat renkulat pitää laittaa tuohon lukkokiinnitykseen, koska en halua tätä aarretta kadottaa.

Kuvausalustana on Reijo Pajamon kirja `Lehti puusta variseepi, - Suomalainen koululauluperinne´. Kirjan nimi on alku P.J. Hannikaisen Paimenen syyslaulusta.

Lehti puusta variseepi, päivä yötä pakenee.

Lintu pieni syksyn tieltä kesämaille rientelee.

Minä pieni paimentyttö lentohon en pääsekään,

tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään.

Tästä taas pääsisin jouhevasti lempivalitusvirteeni, mutta taidanpa nyt lopettaa tähän. :D Onhan ainakin alkusyksy ollut oikein ihana tänä vuonna.

***

No enpäs lopettanutkaan tähän. Pätkän röpelöt nimittäin saapuivat (ja kauniit säätkin näyttävät jatkuvan...). Tein aloittamani ruskan loppuun ja vielä yksinkertaisen hopeaomppukorun, johon sitten `lainasin´ Anian rannekorusta tuon v-tyylin. Eikö niin, että ellei lopputulos ole prikulleen sama, mallivarkautta voi sanoa vaikka luovuudeksi. Näin ainakin isommissa piireissä.  :D Puolustelen nyt sillä tekosiani, että tunnustin, ja aion todellakin pitää korut itselläni. 

Korut ovat ihan omia yksilöitään, mutta voihan niitä käyttää settinäkin. Tässä tuli vähän jälkijunassa osallittua samalla myös edelliseen korukoplan haasteeseen, jonka aiheena oli muistaakseni metalli. Korut kun ovat kokonaan hopeaa.

Alakuvassa näkyy koko setti, johon meni muiden härpäkkeiden lisäksi seitsemän metriä röpelövalssattua hopealankaa. Aika vähän loppujen lopuksi. Yhtään rinkulaa ei tosin  jäänyt. Käytin ne viimeiseen lenkkiin asti. Kerrankin niin.

Kypsyys

Elokuussa kesä alkaa olla kypsemmällä puolella. Viisikymppinen nainen on vähän kuin elokuu; kypsä, muttei kesä ole vielä mennyt. ;) Tässäpä siis nimi synttärilahjaksi viisikymppiselle elinvomaiselle, hurmaavalle naiselle.

Värkkeinä `jadea´, akatti, tsekkiläisiä lasihelmiä, pronssinväriset osat, lehti israelilaista pronssia. Värit on ihan omia lemppareita. Toivottavasti lahjan saajakin tykkää. Kuvausalustana lahjaan kuuluva suuri täyspellavainen pyyhe.

Onnea Tiina! :)

Aina mielessä

kesälomalareissullakin, korut meinaan...

Teimme jonkinmoisen asuntoautoreissun Etelä-Suomeen, ja koukkasimme kotiin Keski-Suomen kautta. No, täytyy myöntää, että antoisalla reissulla oli paljon muutakin nähtävää, mutta jos vastaan osui jokin, jossa luki sana "koru", täytyihän paikka tsekata. Huomasin sitten vasta kiiressä lähdettyämme, että kaikki koruni sormuksia lukuun ottamatta jäivät kotiin. Petivaatteiden lisäksi. Vanhuus ei tule yksin.

Joku voi tunnistaa kuvan rakennuksen. Oli ihan näkemisen arvoisessa paikassa, jossa ei ollut tullut ennemmin käytyä, vaikka Suomi on reissattu ristiin rastiin. Ilmeisesti kotimaassakin riittää vielä uutta nähtävää.

Kuumaa vai kylmää

Kuumaa....

vai
kylmää...

vai molempia...

Avainnauhoja nääs taas. `Kuuman´ nauhan materiaaleja ovat magnesiitti, sugliitti, puu, kookos (puuta sekin) ja iso simpukkahelmi. `Kylmässä´on jadea, aventuriinia, vuorikidettä, akaattia, kissansilmmää, jotain, jota en muista ja hännänhuippuna amarikkalaisen taiteilijan lamppuhelmi. Sanomattakin on selvää, että mulle kuumaa. Ainakin jos on kyse säästä.


Ja koska postaukseni ovat niin ´platkuja´ ja tylsiä, laitan tähän muutaman kuvan kukkasista, jotka vain vääjäämättä kukkivat ruokkoamattomassa kukkapenkissäni ja huonosti hoidetuissa parvekelaatikoissa. On se kesä niin ihmeellinen.

  

                                                

        

  
Ihanaa kesää kaikille tänne eksyneille tai varta vasten piipahtaneille. :)

Rannalla

 Kävimme eilen Raumalla, opiskelukaupungissamme, ja verestelimme vanhoja muistoja; huolettomia kesiä Otanlahden rannalla loikoillen ja välillä satamassa töitä paiskien. Silloin tuntui aurinkokin aina paistavan, mutta ehkä aika kultaa muistot. :D

Kun maakrapu pääsee rannalle, sen tekee heti mieli kerätä simpukoita, sikäli mikäli niitä on näköpiirissä. No, tällä kertaa ei näkynyt, vaikka rannalla oltiinkin. Tämä on nyt lähinnä aasinsilta koruun, jonka värkit johdattavat enemmänkin valtameren rannalle. Kauan säilömäni riipus on valtamerijaspista ja simpukat ovat ... simpukoita, kiedottuna Artistic Wire lankaan, lisäksi käsin värjätty, päärmätty silkkinauha.

Ninni nelkyt

Jos ihminen on nelikymppisenä niin kuin plikat keväällä, kuten meilläpäin on tapana sanoa, hänelle voi tehdä vaikka pinkin avainnauhan, varsinkin kun tietää, että väri on mieleinen. Itselläni tämä näyttäisi lähinnä naurettavalta. No, saaja saa valita tästä tai jostakin muusta, jos ei tämä  kuitenkaan miellytä. Avainnauhoja kun on taas tullut tehtyä, yleisön pyynnöstä. ;)

Pitkä lento

Eräänä kauniina keväisenä päivänä lähti matkaan mustarastas;  lintu,  jonka tein ja rakkaudesta kevääseen ja kauniisiin muistoihin. Tänään sen pitkä, mutta erittäin mielenkiintoinen  matka päättyi; matkanjärjestäjänä kukas muu kuin ihana korukoplaemomme  Mags.

 

Kyseessä on siis korukoplamme ”pätkäkoru”,  jossa jokainen teki riipuksen, joka lähti neljälle muulle jatkettavaksi. Vietimme jännittäviä hetkiä jatkaen toisten koruja ja kurkistellen pieniä vihjeitä, joita viikoittain tupsahteli blogeihin. Lopulta riipus palasi takaisin tekijälleen valmiina koruna mukanaan neljän muun koruilijan tekemät pätkät.

Kertokoon lintu, miten matka sujui ja mitä matkalla  tapahtui. 

 

Ensimmäisenä  liitelin Helmin luo. Oli 8.5., kevään ensimmäinen todella lämmin päivä.  Helmi ei ollut uskaltanut tehdä mitään etukäteen, koska riipuksen koko oli kuitenkin hieman arvoitus.  Hän kypsytteli ajatuksiaan muutaman päivän ja ryhtyi sitten hommiin.

 Annoin Helmille kuulemma hieman haastetta; ensimmäinen haaste oli isosta hopeoidusta rinkulasta riippuva sinipunainen swaropariskunta, jonka piti roikkua renkaan yläosasta. Helmi kokeili useammanlaisia vaihtoehtoja ennenkuin päätyi nykyiseen. Oman pätkänsä lähtökohdaksi hän otti riipuksen värityksen. Lisäksi Helmi halusi jatkaa ideaa lehvistössä laulelevasta  lintusesta. Koska korun tarkoitus oli olla muisto 30-vuotishääpäivästä, hän laittoi mukaan sydämenmuotoisen onyxhelmen. Muut materiaalit ovat akaatti (vihreät ja yksi keltainen), lasilehdet ja magnesiittiheishit.  Helmi käytti erivärisiä metalliosia  kuten riipuksessakin oli käytetty.

Helmin mielestä oli haastavaa, mutta hauskaa ja innostavaa.  Hän toivotteli vielä Aurinkoista kesää ja koruiluintoa kaikille. 

Helmin luota matkani jatkui Outiriinan kotiin. Siellä sää oli ollut hyvin vaihteleva; välillä paistoi aurinko ja välillä satoi ihan kunnolla. Sää kuvasi siis Outiriinan mielestä hyvin hänen olotilaansa. Tekeminen kuitenkin jopa auttoi pitämään ajatukset kasassa. Urhoollisesti Outiriina jaksoikin hoitaa hommansa surun keskellä.

Outiriina nosti vihreiden helmien laatikon pöydälle ja melkeinpä saman tien hänen sormiinsa osuivat  sopivat helmet. Erilaisten kivihelmien lisäksi mukaan löytyi pieni musta lasilehti, pari vaaleankeltaista kukkaa, kupariset pikku perhoset, fluooriittisiruja ja messinkilankaa. Nyt renkaan molemmin puolin on ketjun pätkä ja swaropariskunta asettuu kauniisti roikkumaan. Outiriina oli ketjunpätkäänsä aika tyytyväinen, vaikka sanoi jännittäneensä aika lailla etukäteen. Mutta kun hän avasi kuoren, totesi hän heti, että Leenan ketjun yhteyteen oli helppoa tehdä omansa. 

Outiriina toivotteli vielä lämmintä kevättä ja elämäniloa, ja tulkoon kesästä aurinkoinen, ihana ja koruisa.

Kaksi viikkoa oli jo kulunut.  Seuraavaksi saavuin  Magsin luo. Helmi ja Outiriina olivat Magsin mielestä aloittaneet niin innostavasti, että hän löysi jatkon välittömästi. Mags jatkoi lehvistöä ja perhosteemaa sekä poimi värejä aiemmista osasista. Swarovskin kristalliketjun hän laittoi riipuksen kirkkaan renkaan pariksi; 12 osaa siinä on ”täydellisyyden luku”. Renkaalle vastineena oli myös perhoshelmien muoto sekä korumetalliset linkit. Tahallaan Mags jätti osuutensa hiukka lyhyemmäksi, jottei Koralli jää aivan niskan taakse. 

 Mags toivotteli vielä lähtiessäni Iloa ja onnea jokaiseen päivääni! <3

Kolme viikkoa olin jo ollut matkalla. Vaikka oli ollut hauskaa ja jännittävää, koti-ikävä alkoi jo hiukan vaivata. Vihdoin oli vuorossa viimeinen kyläpaikka. Se oli Korallin luona. Korallinkin mielestä muut tytöt olivat tehneet tosi hienoa työtä. Hän sai kuin saikin oman pätkänsä tehtyä, ja menihän kevyesti. Hänkin pelkäsi etukäteen, mitä kaikkea siinä mahtaa olla ja onko hänellä sopivaa korumateriaalia.

Koralli laittoi tähän valmisketjua, simpukkahelmisiruja, onyxia, savukvartsia, myös nuo ihanat kukanmuotoiset ovat savukvarsia, ja tietenkin mukana muutama swarovskin kristalli. Pitkulaiset helmet ovat niin ihania ja sopivan värisetkin, mutta vähän löi tyhjää, mitä ne ovatkaan. :D Tämä pätkä on osunut suunnilleen niskan puolelle, mutta oli ihanaa, että koru jatkui myös niskassa.

Korallista oli kiva tehdä tätä projektia, joka on nyt loppu. Hän toivoi, että lopputulos miellyttää. Samoin hän toivotteli Hyvää kesää ja paljon rakkautta. Koralli oli kirjoittanut myös seuraavan ihanan runon:

Mustarastas laulaa...

Mustarastas istuu, lepää oksalla ja sukii sulkansa.

Se laulaa laulun suloisen, joka kaikuu pitkälle.

Kumpa saisin laulun muuttaa sanoiksi.

Voisin ehkä ymmärtää hänen maailmaa.

Välillä se säpsähtää ja laulu hiljenee,

lehvistöön hän piiloutuu.

Mitä hän näki, ehkä hän mietti...

Lopulta lintu saapuu kotiin onnellisena. Se oli välillä ollut kiireinen ja väsynyt, mutta se oli saanut voimaa siipiinsä, aina juuri sopivasti selviytyäkseen seuraavasta etapista. Joka palasesta se sai mukaansa muistoja, jotka sitä kantoivat. Ja perillä kotona se oli niin kaunis; paljon kauniimpi kuin lähtiessään. Se lauloi kiitoksensa kultaisille emännille, joiden luona se oli saanut vierailla.

Se pituinen oli se koru. :)

Minäkin kiitän lintuseni  puolesta erityisesti Magsia, mutta myös kaikkia teitä korukamuni, jotka olitte mukana, Meillä oli tosi hauskaa ja jännittävää. Otetaanko joskus uusiksi? :D