Tein pika pikaa unelmasiepparin ihanalle 13-vuotiaalle synttärilahjaksi. Syyskuun kivi on safiiri. No ihan safiireja ei kivivarastostani löytynyt, mutta markkeeratkoon sininen onyx nyt sitä.
Tietoa ja myyttejä kuukaudenkivistä -sivustolla kerrotaan seuraavaa:
Karkeasti ottaen kaikki korundit jotka
eivät ole väriltään punaisia ovat safiireja. Safiireita löytyy kaikissa
kirjon väreissä joista halutuin väri on sininen. Nimi on alkujaan
Kreikan kielen sanasta 'sappheiros' eli sininen. Tärkeimmät esiintymät
Burmassa, Sri Lankassa ja Australiassa. Muinaisessa Persiassa uskottiin taivaankannen värin olevan peräisin
suuresta safiirista.
Antiikin aikaan uskottiin että
raamatun kymmenen käskyä olisi kirjoitettu suurille safiirilaatoille. Sen ajan papit
ja noidat kunnioittivat kaikista kivistä juuri safiireja koska sillä
uskottiin olevan oraakkelimaisia ominaisuuksi.Safiiri on pyhitetty kreikkalaisen jumaltaruston Apollolle tulevaisuuden
ennustamisen suhteen. Englannin kuninkaallisen perheen Prinssi Charles
valitsi sinisen safiirin Prinsessa Dianan kihlasormukseen.
Tähtisafiireita on kutsuttu myös kohtalon kiviksi ja niiden
tähtikuvion kolmea risteävää valoheijastumaa on kutsuttu uskoksi,
toivoksi ja kohtaloksi.