sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Hutista hurmaavaksi

Vuoden ensimmäinen korukopla on aiheeltaan "hutista hurmaavaksi".  Huti on siis ostos, joka joskus on ollut olevinaan kovinkin kiinnostava, mutta ei jostain syystä päässytkään koruksi asti. Magsin järjestämän kivan haasteen tarkemmat tiedot ja osallistujat löydät täältä  korukoplan sivulta.


Haasteen julkaisupäiviäkin oli kaksi, ja ajattelin, etten tähän ekaan satsiin ehdi, mutta yömyöhällä nyt kumminkin oli pakko jotakin värkätä. Kyseessä on kauniskuvioinen picassojaspisriipus, joka jäi käyttämättä, koska riipus on tosi painava ainakin minun makuuni. Se on kooltaan noin 4x4cm ja noin puoli senttiä paksu. No, yhä se on painava, mutta koitin lisätä sen kaveriksi jotakin vähemmän painavaa. Mukaan pääsi muutama käärmeennahkajaspis kahta muotoa, koska värimaailma oli niissä sama. Lisäksi käytin kevyttä korumetalliketjua. Helmet on kieputeltu artistic wireen.

Kiitos taas luova Mags, joka saat potkittua meikäläisenkin saamaan jotakin aikaiseksi. :) Ja nyt muiden huikeita huteja tutkimaan.

Ps. Väksinkin tämä riipus tuo mieleeni  vanhan suomalaisen kansansävelmän "On suuri sun rantas autius". Pistän sen nyt kokonaisuudessaan tähän, vaikka laulu onkin `vähän´ melankolinen. Mutta sitähän tämä suomalaisuus parhaimmillaan on. :D

On suuri sun rantas autius,
sitä sentään ikävöin:
miten villisorsan valitus
soi kaislikossa öin.

Joku yksinäinen eksynyt,
joka vilua vai keroi
jok' on kaislikossa kierrellyt
eik' emoa lötytää.

Sun harmajata aaltoas olen
katsonut kyynelein,
ens' surunsa itkenyt rannallas
mun on oma nuoruutein.

On syvään sun kuvasi painunut
ja sitä ikävöin,
olen villisorsaa kuunnellut
mä siellä monin öin.

19 kommenttia:

Korustamo kirjoitti...

Valtavan kaunis koru! Ihana tuo värisävy<3

Kirsti kirjoitti...

Tosi kaunista jälleen ♥

Mags kirjoitti...

Aivan upeat kiehtovat kivet! Koru on kokonaisuudessaan mun makuun :-)

leena kirjoitti...

Vau, ihan hurmaavan harmoninen värimaailma!

Niina kirjoitti...

Oi oi :D todellinen kaunotar. Mitkä sävyt ja ihana utuisuus. Täydellinen.

Unknown kirjoitti...

Valtavan kaunis! Riipus ja toiset jaspikset sopivat kyllä kauniisti yhteen!!

Katri kirjoitti...

Uih! Ihana korukokonaisuus ja upea kivi!

Pitäisi melkeen itsekin kaivella laatikoita ja etsiä niitä huteja. Niitä nimittäin on.

Unknown kirjoitti...

Oi ja voi! Kerrassaan kaunis koru! Mulla tulee riipuksesta jotenkin mieleen sumuinen meri ja kaislikko :)

kirsema kirjoitti...

Kerrassaan upea tuo riipus upeassa korussa <3

Sorsaska kirjoitti...

Hutiksi tuo on kuitenkin tosi upea!

outiriina kirjoitti...

ihana :) ja juuri sopivan laulun siihen yhdistit :)

Arna kirjoitti...

Mikä kaunotar! Tuo riipus on tuo mieleen merenrannan. Todella kaunis kokonaisuus.

Unknown kirjoitti...

Ihanat sävyt. Kaunis koru. "Missä se huti onkaan?" T:) Koralli

Vikki kirjoitti...

Molemmat lempikiviäni, picassojaspis ihan erityisesti ja siksipä tykkään tästä korusta kovasti!

Othel kirjoitti...

Onpa tyrmäävän hieno riipus! Teit sille arvoisensa ripustuksen.
(Lähdettävä shoppaamaan jaspiksia...)

Suntsa kirjoitti...

Kiitos hurmaavat naiset kommenteista. :)

Sirpa kirjoitti...

Jaspis riipus on kyllä hieno, vaikka sanoitkin painavaksi. Kuvio on todella kaunis.

Suntsa kirjoitti...

Kiitos Sirpa käynnistä ja kommentista.:) Nuo jaspikset on kyllä uskomattomia pikku taideteoksia.

MiunMaun kirjoitti...

Voi apua. Tämäkin huti on niin hieno, että järki lähtee. Tuo riipus on niin kaunis, ja kaikki elementit sopii siihen niin hienosti. Tää on melkoisen täydellinen.