sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Vihreää itsenäisyyspäivää!
Tykkään kovasti vihreästä, mutta mieluusti toivottelisin tähän aikaan vuodesta valkeaa itsenäisyyspäivää. Vuosi toisensa jälkeen se alkaa olla yhä epätodennäköisempää. Oli pakko ostaa edes valkoisia ruusuja. Sininen tietty kuuluu itsenäisyyspäivään myös. Siksi siis sininen maljakko.
Ps. Tapaus ei liity koruihin.
lauantai 5. joulukuuta 2015
Myyjäistä
Tänä vuonna osallistuin perinteisiin kunnan joulumyyjäisiin. Taisin innostua jopa vähän liikaa. Kristallihelmitähdet, kapussiriipuskorut ja heijastinkorennot eivät loppuneet kesken. Kerrankin siis osasin tehtailla oikein olan takaa. Yritin sarjatuotannosta huolimatta pitää yllä pientä uniikkilinjaa. Lähes jokainen on ainakin pikkusen erilainen kuin muut.
Ihan kaikkia en tainnut lopulta kuvata, mutta suurimman osan. Ainainen pimeys pakotti käyttämään salamaa, mistä en yhtään tykkää, mutta tulipa dokumentoitua. Tässä nyt sitten vaan tylsää kuvakavalkadia, lähinnä omaksi muistilistaksi.
Ekana koristeita kuuseen, ikkunaan, tai mihin vaan.
Sitten tein lisää näitä aiemmin esittelemiäni kapussiriipuskoruja. Osa vain tuli kuvattua. Mutta samoilla kaavoilla mennään.
Näitä heijastikorentoja teimme myös koulussa oppilaiden kanssa, ja kovasti tykttyjä olivat.
Ps. En jaksa nyt taistella tämän boggerin kanssa, kun se haluaa laittaa kuvat mihin sattuu ja ei anna suurentaa kaikkia kuvia.
Jaa hampsista. Nyt on muutama kuva kadonnut kokonaan....
lauantai 24. lokakuuta 2015
Mökkiä ja muuta kaulaan
Taas tuli kalulaan pantavaa... Elukan ihana mökki pääsi jälleen avainnauhaan, maaplänttinä lamppuhelmitaiteilijan helmi, muut helmet erilaisia puuhelmiä (mm. palmu- ja bayongpuuta), kiveä (olisko jadea ja sugliittia) ja simpukkaa.
Ja syntyi lisää palloketjuun pujotettuja kapussiriipuksiakin. Tämän sorttisia tehtailin vähän enemmänkin, mutta nämä ehdin kuvata. Eipä mitään järisyttävää syntynyt syyslomalla siis. Mutta olipa loma. :D
torstai 17. syyskuuta 2015
Kolme mökkiä
Avainnauhojen teolle ei näytä tulevan loppua. Nyt pyydettiin kolmea nauhaa tuliaisiksi kolmelle ystävälle. En tiennyt nauhoja tehdessäni, että ystävätapaamien tulee olemaan Raumalla, mutta varastossani sattui olemaan raumalaisen taiteilijan, "Elukan" ihania keramiikkamökkejä. Niistä tein kolme samatapaista mutta kuitenkin erilaista nauhaa, koska samanlaista en kerta kaikkiaan pysty tekemään. Eikä ollut varmaan takoituskaan viedä tuliasiksi ihan samanlaisia.
Keramiikkamökkien lisäksi jokaisessa riipusosassa on skotlantilaisen lamppuhelmitaiteilijan helmi maalänttina mökin alla. Nauhat ovat kevyitä, koska ne on tehty lähes kokonaan erilaisista puuhelmistä.
Laitan jokaisesta nauhasta erikseen kuvan, jossa näkyy se, että kyllä niissä jokaisessa on oma "mallinsa", vaikka aika paljon muistuttavatkin toisiaan.
Punaoranssin mökin kaverina on mm. kauniita, melkein mustia eebenpuuhelmiä.
Keltaoranssin mökin kaverina on mm. hauskoja leopardikuvioisia puuhelmiä.
Toivottakoon nämä nauhat kaikille lukijoille (, joita on tietty valtava määrä :D ) värikkään riemullista syksyä!

Vihreän mökin seurana on mm. palmupuurondelleja ja välihelminä puuta ja lasia.
Keltaoranssin mökin kaverina on mm. hauskoja leopardikuvioisia puuhelmiä.
Toivottakoon nämä nauhat kaikille lukijoille (, joita on tietty valtava määrä :D ) värikkään riemullista syksyä!
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Kesän varjo
Vaikka tänään oli kaunis syyskuun sunnuntai, varjot ovat pidentyneet, kesän varjot... Tämän korun nimeksi olisi voinut tulla vaikka koivu, koska tuo riipuskivi tuo mieleeni aina koivun. Mutta olkoon nyt sitten vaikka Kesän varjo. Riipus ja helmet johdattivat myös kesäyöhön, hämyiseen metsään, sammaleen tuoksuun. Muutama huilumainen mustarastaan liverrys.
Kuvausrekvisiittana vilahtaa Arto Paasilinnan mainio Jäniksen vuosi. Minäkin voisin viettää jäniksen vuoden, jos koko vuosi olisi kesää. Muuten en. Tässäpä sitä aasin(tai jäniksen-)siltaa mieliaiheeseeni; kesänkaipuuseen, joka ei tuppaa katoamaan kesälläkään. Siksi korustakin tuli vähän haikea ja harmaa, mutta toivon mukaan kauniilla tavalla...
Riipus on valtamerijaspista, helminä akaattia, kauniin kuultavaa kuukiveä, muutama jaspis ja korumetallihelmi, välihelminä pieniä delicoita.Viimeisessä kuvassa näkyy riipus vielä toiseltakin puolelta, kaunis sekin.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Ruskeita nauhoja tilauksesta
Nyt tulee taas tyypillistä Suntsan supersimppeliä avainnauhaa. Pyydettiin avainnauhaa, jossa on ruskeaa ja vaikka keltaista. Huomasin, että sopivansävyiset keltaiset helmet olivatkin aika vähissä. Tein pari erilaista versiota, joissa toisessa vähän keltaista, toisessa ei juuri lainkaan. Malli on kyllä aika tyypillistä meikäläistä, mutta pitäähän jokaisella olla oma "käsialansa".
Ekassa nauhassa riipuksena on savukvarsimöllykkä. Savukvartsia on muutenkin runsaasti eri kokoa, muotoa ja sävyä. Pitkulaiset kierteiset ebenpuuhelmet ovat niin tummanruskeita, että näyttävät kuvassa melkein mustilta. Mukaan pääsi vielä ruskeaa kahvijaspista sekä kiinalaista kristallia ja tsekkiläisiä lasihelmiä tuomaan pyydettyä keltaista väriä. Välihelminä ovat kullanruskeat siemenhelmet.
Toinen nauha on unelmankevyt, melkein kokonaan pelkkää puuta; eebenpuuta, palmupuuta, ruusupuuta ja vielä jotain muuta puuta. Riipusosassa on mukana söpö keramiikkamökki, raumalaisen keramiikkataiteilija Elukan käsialaa. Välihelminä ovat simenhelmet. Tämän voisin ottaa omaankin käyttööni.

lauantai 29. elokuuta 2015
Lila setti synttärilahjaksi
Pyöreitä näyttävät prinsessat täyttävän. Tämän korun saava ihastuttava prinsessa täyttää tasan kymmenen vuotta, ja hänelle kelpaa kovasti blingbling. Liloja korviksia oli toivottu, mutta tein settiin sopivan kaulakorunkin. Rannekorua en vielä uskaltanut tehdä, kun en oikein tiedä ranteen paksuutta.
Korukiviksi valikoitui ametriinikvartsi. Muutamissa kivissä, joita en tähän valinnut, oli myös vähän keltaista, joten kait jotain ametriinia olivat. Lisäksi korussa on hopeaa, nuo välkkyvät hopeahelmet ovat täynnä pieniä kristalleja. Yksi kristalli koristaa avainriipustakin. Seuraavassa kuvassa vielä mukana toiset korvikset; vaihtoehtoja pitää olla. :D

Onnea kympin tytölle!
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Intiaaniprinsessalle
Äidille tyttäret ovat aina omia pikku prinsessoja. Nyt vanhin täyttää 30, ja on toki edelleen äidin pikku prinsessa, vaikkei sitä itse tiedäkään. (Koru)maku on vain kovin erilainen äidillä kuin tyttärillä, mutta ei se mitään. Keksinpä viime yönä tekaista tällaiset nahkasulat. Siis niinkuin inkkariprinsessalle...
Nämä on kiva sujauttaa kortin kanssa kirjekuoreen ja postiin. Siitä kelpaavatko korviin asti, ei ole takuita, mutta ei sekään mitään. Yritin edes. :D Onnea kumminkin ihana prinsessani! <3
Nämä on kiva sujauttaa kortin kanssa kirjekuoreen ja postiin. Siitä kelpaavatko korviin asti, ei ole takuita, mutta ei sekään mitään. Yritin edes. :D Onnea kumminkin ihana prinsessani! <3
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Aina mun pitää
... aloittaa alusta. Teen koruja ja kaikkea muutakin niin harvakseltaan, että aina tuntee olevansa alussa. Siispä sopivasti blogin nimen hengessä olen tehtaillut näitä kapussiriipuksia. Erilaisia kapussikuvia on vielä lisää, mutta valmiita koruja vasta neljä. Riipukset ovat 70 cm pitkissä hopeoiduissa palloketjuissa ja niissä on muutama lisähärpäke yksilöllisyyttä antamassa; pääasiassa tsekkiläisiä lasihelmiä, tuo yksi pitkulainen on kanadalaisen lamppuhelmitaiteilijan tekemä.
Kajastus (lisänä käsin tehty lamppuhelmi ja kristallia)
Leppis (+tsekkiläiset lasihelmet)
Lila (+tsekkiläiset lasihelmet)
Vauva (+tsekkiläiset lasihelmet)
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Uinuva blogi
Pahasti on päässyt blogini uinahtamaan. Blogin pitäjä ei toisin ole uinunut. Kevät on töiden ohessa mennyt itsensä loukannutta vanhaa äitiäni hoidellessa ja autellessa. Kesäloma alkaa onneksi häämöttää, vaikka siivous ym. -hommia vielä ainakin pariksi päiväksi riittää koululla.
Tämä aika on kaikesta huolimatta aina niin parasta aikaa vuodesta. Olen tosi onnellinen ja kiitollinen ihanista oppilaistani, joiden antamat kukat loistavat kilpaa tähtisilmien kanssa. Erityisen otettu olen heidän kortistaan. Tämä on sitä palkkaa, jota ei voi rahassa mitata. :)
Toivottavasti pääsen taas pikku hiljaa koruntekovauhtiin ja ihailemaan blogikavereiden töitä. Koko ajan on kova hinku saada jotakin aikaiseksi tälläkin saralla. Näiden kukkakuvien myötä toivottelen kuitenkin ensin hyvää kesää kaikille!

perjantai 3. huhtikuuta 2015
Puputerveiset
Eläimellinen teema näyttää jatkuvan. Kaivelin esiin lisää elukoita; nyt pääsiäisen innoittamana pikku jänön, jonka pituus on tuskin kahta senttiä. Ylisöpö ja -kevyt pupu on polymeerimassaa, ja sen on taiteillut ThreeWingsStudion Rebekah. Koko koru on muutenkin kevyt, siro ja lyhyt; sopisi lapsenkin kaulaan.
Kuparinväriseen ketjuun ja osiin olen lisännyt valkoisia siemenhelmiä ja vaahtokorallihelmiä, joiden pinta muistuttaa vähän pupun pintaa.
Näiden kuvien myötä toivotan uskollisille lukijoilleni Oikein Hyvää Pääsiäistä!
torstai 12. maaliskuuta 2015
Sutta ja sekundaa
Tässä lyhyessä kaulakorussa labradoriittisudenpää on pääosassa, vaikka piiloutuukin kokonaisuuteen kohtalaisen mukavasti. Suden seuralaisina ovat pitkulaiset käärmeennahkajaspikset, vuorikidettä, pyriittiä, larvikiittia, obsidiaania... No jaa, onkohan sittenkään sekundaa. Teki vaan mieli niin sanoa, kun nuo vuorikiteet ja pyriitit ovat niin mukavan epämääräisiä muhkuroita.
Susi puhutteli minua talven pimeinä hetkinä, ja silloin koru sai muotonsa. Vasta kevään valo herätti kuvaamisinnon. Lyhyehkö koru sopii mielestäni sekä miehelle että naiselle, mutta taisin omia sen itselleni. Jotenkin se sopii epämääräisen keskeneräiseen ja susimaiseen olemukseeni. :D
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Korukoplassa ketjuja
Magsin korukoplassa oli tällä kertaa haasteena ketju; ei ihan minkälainen tahansa, vaan hauska bingorivi, josta sai poimia mieleisensä yhdistelmän. Mulla nappasi heti, koska olin haaveillut jostakin virkatusta korusta. No tuostahan saisi bigorivin: tekstiili, pyöreä, musta. Löysin tarkoitukseen sopivaa muinaista jämäpuuvillalankaa, joten värkit eivät paljon maksaneet. Ei tästä nyt ihan mun tyyliin korua tullut, mutta kiva kokeilu, ja kehittelemällä voisi jotakin itsellekin sopivaa syntyä. Tässä pikku lisänä yksi lenkki mattamustista onyxhelmistä. Niskaan virkkasin solmittavan nauhan, mikä näkyy alakuvassa.
Onko ruuti keksittävä uudelleen... Välillä tuntuu siltä. Taas kerran mukamas "keksin" tämän ketjuidean ihan itse, kunnes selailin vähän nettiä: no sielellähän näitä löytyi. Kunnon ohjetta en löytänyt, joten kehittelin mallin kokeilemalla. Eilen sitten eteeni tupsahti vahingossa Taika-lehden (8/2013) sivuilta Molla Millsin ohje. Nuo rinkulat olin tehnyt hyvin samalla tavalla, mutta kiinnitin ketjun renkaaksi virkkaamalla ekan ja viimeisen kerroksen yhteen, Millsin ohjeessa ketju oli ommeltu kiinni. Se saattaa olla helpompi tapa, pitää kokeilla. Ja ehdottomasti kätevämpää olisi selailla kunnolla lehtiä ja nettiä, niin ei tarvitsisi nähdä niin kovin turhaa vaivaa. Mutta toisaalta: On kiva saada ahaaelämyksiä, vaikka myöhemmin huomaakin, että enhän minä sitä ruutia keksinytkään. :D
Korukoplan haasteen julkaisupäiviä oli kolme. Sain kuvattua omani vasta tähän viimeiseen, vaikka virkkaus syntyi ajat sitten. Kiva kun jotkut kerkisivät useampaan. Kiitos taas Mags hauskasta haasteesta! Näitä vaan lisää, niin meikäkin saattaa pakottaa itsensä saamaan jotakin joskus esille. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)