Kesä on kohta ohi, vai onko... No eipä ihan vielä. Ihania helleilmoja on piisannut, ja niitähän mä rrrakastan. Vaikka bloginpito on pahasti uinahtanut, pakotin itseni Magsin korukoplaan, jossa on taas kiva haaste meneillään. Ollaan reissunpäällä, joten toivottavasti saan tämän julkaisupäivänä eetteriin.
Haasteessa oli siis tarkoitus käyttää korun osana tai osina luonnollista puuta mieluummin mahdollisimman vähän käsiteltynä. Jos varastossa sattuu olemaan valmiina tällaisia osia, niitäkin sai käyttää. No muistinpa heti, että olin Helmetin kirppikseltä ostanut pari puupalikkaa riipuksiksi, jotka toki varsin hyvin olisi itsekin voinut metsästä löytää. Puupalat on vain vähän hiottu ja lakattu, joten kelvannevat tähän tarkoitukseen. Aikanaan siis kaikki kummalliset ostokseni saavat jonkin merkityksen.
Ekan korun riipus on honkaa, helmet jotakin puuta ja tsekkiläisiä lasihelmiä Koru on hyvin kevyt. Olkoonpa nimi vaikka "Varjoisaa".
Toinen riipuspalikka on leppää, kaverina keraaminen tammenterho taidehelmi ja tsekkiläinen lasihelmikukka. Korussa mukana myös muita puuhelmiä, mm. palmupuuta, kierrätyslasia, luuta sekä keramiikkakarhu. Koru on solmittu irlantilaisella pellavavahanauhalla. Koru olisi kovasti kevyt myös ilman noita kierrätyslasihelmiä. Tämä on tietysti "Karhunkierros".
Viimeisessä kuvassa tämä kieltämättä vähän erikoinen räpellys näkyy kokonaisuudessaan. Muusta en tiedä, mutta taatusti uniikkeja nämä molemmat korut ainakin ovat. :D
Jälleen kiitän ihanaa Magsia, joka jaksaa näitä haasteita järjestää. Korukoplasta löytyy linkit kaikkien osallistujien blogiin. Kannattaa käydä ihailemassa. Minäkin käyn sitten kun olen kunnon yhteyksien päässä.